Näytetään tekstit, joissa on tunniste aivot. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aivot. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. joulukuuta 2022

Peroni Gran Riserva Bianca Weizen

Matkamuisto Italiasta kaatui lasiin saunan päälle. Luulin että kyseessä olisi ollut lager, mutta tuoksu oli aika hedelmäinen ja makea. Sitten etiketistä osui silmään pientä pränttiä ja sana weizen, vehnäoluestahan onkin kyse. Aivot piti buutata, jotta pääsin oikealle taajuudelle. Väritys on oranssia sameutta, vaahtoa tulee valkoisena vähän.  Maku on aika vaimea, mutta se täydentyy kyllä toistojen myötä. Vähän banaania ja hiivaakin maistuu makeuden ja lievän katkeruuden ohella. Jälkimaku on yhdistelmä kaikkea, jotenkin outo. 50 cl, 5,1 %, 3/5




perjantai 28. tammikuuta 2022

United Gypsies Wheatbanger Cognac Barrel Aged Edition Double Wheat with Flamed Bananas & Vanilla

Kesällä ajoin Lohjan ohi ja käväisin panimolla. Mukaan arvoin fiiliksellä muutamia oluita ja tämän niistä olen säästänyt vähän pelon sekaisin tuntein viimeiseksi. Olutlajike on tuntemattomampi tynnyrikypsytetty vehnäolut, mitähän tämä oikein on. Olut on melko kirkasta ja kullankeltaista. Vaahto on pienikuplaista ja tiivistä. Tuoksuu vähän umpeutunutta tai tunkkaista, vähän vehnäoluen hiivoja ja hedelmiä. Maku on hedelmäinen, omenainen, hedelmäviiniä hiilihapoilla, taitaa konjakki vähän paistaa taustalta, hapanta. Juominen vaatii  aivojen asettelua oikeaan asentoon, ei ehkä onnistunut se. Ehkä ne aivot pikkuhiljaa kuitenkin asettuivat sopivasti. 0,33 l, 10 %, 3/5




 

perjantai 21. tammikuuta 2022

Liefmans Goudenband

Alko Arkadian myymälästä ostin kauan sitten matkamuiston Helsingistä ja se oli sitten belgialaista souria tai hapanolutta vuodelta 2016. Väritys on tummanruskeaa, pienellä punerruksella. Vaahto on nopea pieni pyrähdys. Tuoksussa on mallasta ja marjoja. Maku on todella lähellä punaviiniä. Ei kovin hapanta, muttei ole makeatakaan, hyvä tasapaino on löytynyt. No toisaalta voisi sanoa että kotiviinifiiliksiä tulee esille, sellaista omenaviiniä. Maku on kuitenkin voimakas, jopa intensiivinen, hedelmiä ja mausteita, jälkimaku on maun kaltainen. Ei tämä ole pahaa, mutta vaatii ehkä liikaa aivojen asettelua että hyväähän tämä on.  Parasta ennen päiväys olisi ollut 10/2026, ehkä olisi pitänyt jättää vielä kypsymään. 330 ml, 8 %, 4/5




torstai 18. huhtikuuta 2019

Vakka-Suomen Prykmestar Pääsiäisporter

Pääsiäinen polkaistiin oluen voimalla käyntiin. Alkon hyllyltä mukaan hypännyt  tumman mustanruskea porter tuoksuu reilun maltaiselta, vähän lakritsaltakin, mutta suklaa on päällimmäisenä. Vaahtoa on vähän kellertävänä kerroksena. Maussa varmistuu että kyseessä on pääsiäisen suklaamuna. Makeus on kohtuullista, mämmimäinen-sana vaan tunkeutuu aivoista esille. Jännittävästi hiilihapot kuplivat ja kaivavat mallasta uudelleen esille. Suklaa on aika kuivaa, voimakasta mutta ohutta ja kyllä se pääsiäismämmi puskee lopuksi taas esille. Kyllä tällä mämmin mielellään korvaa, mutta ei tähän kyllä kerma ja sokeri enää mahdu, sillä maku on aika voimakas, miellyttävän lempeän pistävä. 50 cl, 7,5 %, 4/5 

tiistai 11. lokakuuta 2016

Marsalkka Golden Ale Suodattamaton

Tämä olut oli piristävää. Saimaan juomatehtaaan sponsoroima tyylikäs lasipullollinen sisälsi sameahkon utuista oluenväristä olutta. Tuoksussa on vähän hiivaa ja hedelmää. Maussa on sitten taas sitruunaa, makeutta ja ripaus greippiä humalan muodossa. Lievä kuivuus pingaa aivoihin toisen pullollisen kaipuuta. Hiilihappoisuus pirskauttaa mukaan vähän simaa. Tosi nopeasti tuli tämä olut juotua, kyllä se on tavallaan hyvän oluen merkki. 330 ml, 4,6 %, 4/5

tiistai 8. syyskuuta 2015

Lonks Päikest Hele Laager Vormsi

Uutisen oranssi virolainen lager poikkeaa tavallisesta vaaleasta lagerista. Vaahto on tutun ohut, mutta maku on heinäinen, puinen, jännästi aavistuksen makea ja hiivainen. Ovela olut, ei ole pahaa, on hyvää, vähän outoakin, mutta ei liikaa. Jotenkin mielenkiintoinen olut, joka varmasti tehoaa terassilla janoiseen. Käsityöläisolut tulee mausta mieleen, hiilihappoa on täsmällisesti oikea määrä. Rauhoittaa sopivasti päivän voimasimpukka-kurssin virittämä aivoja. 33 cl, 5,7 %, 4/5

torstai 25. kesäkuuta 2015

Sünner Kölsch Original

Alkon hyllyltä löytyi kölniläinen Kölsch-olut, joka on pintahiivaolut.  Tuoksu on leipäinen ja maku myös. Makeaa ja pyöreää, jostain 80-luvun flashbackistä tulee mieleen se Amiraali-olut, jossa oli etiketissä laivastoupseereja, ainakin Togo ja Nelson pullahtavat mieleen. Valkoinen vaahto käy oluen pinnalla ja katoaa nopeasti. Pehmeää, mutta vähän tylsää olutta kyllä oppii juomaan ja siitä nauttimaankin, mutta vipu aivoissa pitää asettaa ensin suopean asentoon. 500 ml, 4,8%, 3/5


torstai 7. toukokuuta 2015

Rooie Dop Chica Americana IPA

Miellyttävä nautiskeluolut Hollannista kuohui samaan tyyliin kuin edellinenkin saman panimon samasta tartolaisesta maitokaupasta ostamani olut. Kokonaisuus on hieno. Vaahto on kestävä ja runsas, suun etuosa täyttyy mukavasti lievällä katkeruudella, mallasta vähän kielen päälle ja hedelmää nenään. Painan mieleeni (on varmaan ollut jo Fingerporissa) Rooie Dop sanayhdistelmän, teen siitä aivoissani linkityksen hyvään olueeseen. Pullotuspäivä De Molenin panimolla oluella on ollut viime vuoden maaliskuussa, maku on ehkä parantunut, pelottaa jos olisi heikentynyt. 33 cl, 7,1%, 5/5, nyt on kyllä pitkä putki huippuoluita takana!

perjantai 14. maaliskuuta 2014

Pyy

Hämeenlinnalaista oluttahan tämä on, Lammin Sahdin viskinvärinen lintuolut tuoksuu oluelta, näköjään Hämeenlinnassa osataan oluenpaneminen. Maku on täyttävä ja täyteläinen. Alkoholi lämmittää, mutta ei maistu. Maussa on pientä puumaisuutta ja piilevää raikkautta, taitaa tuo väritys vähän assosioitua aivoissa viskin makuun. 33 cl, 7%, 4/5